Whippii minä täällä taas!

Tämä on sekavahko osa koska öh... no jätetään se asia siihen.

Välejä saattaa puuttua kun tämä välinappula meni rikki tai jtn.

No yrittäkää selvitä ja minä yritän koota tämänkin osan kokoon.

Ryyu

-----------------------------------------------------------------------------------------

Kun Dacea heräsi, hänen päässään tikitti.

Aivan kuin jokin pommi räjähtäisi hetken kuluttua.

Hän joutui puremaan hampaitaan yhteen, ettei huutaisi ääneen kivusta,

joka poltti hänen päässään.

 

Dacea puki päälleen, ja lähti haparoivin askelin kohti Samin taloa.

Vaikka olikin aamuyö, hän tiesi että Sam auttaisi häntä,

ja antaisi muutaman särkylääkkeen.

 

Ovi oli apposen auki, kun hän tuli Samin luo.

Pelko hiipi Dacean selkäpiitä pitkin, kuin mustuus,

joka irti päässessään ottaa vallan sielusta, joka on antanut periksi.

 

Hän etsi Samia kaikkialta. Hänen ihanan vaaleasta keittiöstään,

jossa oli yleensä kissanruokaa pitkin ja poikin. Yammy ei ollut siisteimmästä päästä...

 

Dacea huhuili, ja huusi muttei saanut vastausta. Talo oli autio,

aivan kuin kuolema olisi juuri vieraillut, ja vienyt kaiken elollisen.

 

 

Yammyn kori oli tyhjä. Yleensä sillä pienellä pehmeällä pedillä,

nukkui vähintään yhtä pehmeä ja pullea kissa. Nyt sitäkään ei ollut...

 

Kun Dacea astui makuuhuoneeseen, hän näki sen mitä vähiten halusi.

Sam makasi lattialla elottomana...

´´Eih! Sam, Sam nouse ylös!´´ Kaikui itkuinen huuto talossa.

Dacean takaa kuului ilkeää naurua...

 

´´Hah, miksi välität hänestä? Eihän hänkään välittänyt sinusta... koskaan.´´

Kähisi kylmä ääni sängyltä. Puhujan valkeat silmät olivat täynnä kylmyyttä,

ja hiljainen ääni täynnä sääliä ja vihaa.

 

Hän nousi, ja käveli kohti itkevää naista. Dacean hiukset olivat liimautuneet hänen ruskettuneeseen ihoonsa. Hän tärisi kauhusta, ja surusta.

 

´´Mi- mitä olet tehnyt hänelle..?´´ Kysyi itkeväinen Dacea,

joka kyykistyi ystävänsä vierelle, muttei pystynyt katsomaan häntä.

Pelko oli saanut hänestä vallan, hänen teki mieli oksentaa,

tai hirttää itsensä. Hän oli tehnyt liian vähän ystävänsä kanssa.

Nyt mikään yhteinen ei ollut mahdollista, ja kaikki tapahtunut oli vain muisto, haalea muisto vain.

 

´´Tapoin hänet.´´ Tokaisi huoleton Susan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

´´Mut... Mutta miksi? Miksi hän? Miksen minä?´´ Dacea kysyi purskahtaen taas itkuun. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen.

´´Koska en voi tappaa sinua, Dacea Shyrita Gardolo... tarvitsen apuasi.´´

Susan sanoi kähisevällä äänellään, ja niin hiljaa ettei muut kuulleet.

´´Mutta, Susan! Mikä tehtävä?´´ Dacea kirkui kun mustuus ympäröi hänet.

´´Tiedät aikanaan, Dacea.´´ Susan vastasi kylmästi, ja Dacea katosi.

´´Eiiih! Susan, Sam! Mikä tehtävä?´´ Dacea kirkui vielä kovempaa,

ja ponkaisi ylös sängystään. Hänen suklaanruskeat silmänsä olivat lasittuneet pelosta.

 

´´Huoh... se olikin unta.´´ Dacea mumisi pedatessaan sänkynsä.

´´Niin mikä oli unta?´´ Kysyi hento ääni hänen takaansa.

Dacea säpsähti ja kääntyi katsomaan taakseen.

Hänen takanaan hymyili laiha mustahiuksinen tyttö.

Tytön silmät olivat suklaiset, ja suu kääntynyt hymyyn.

´´Ugueta...´´ Dacea kuiskasi hämmästyneenä kunnes tulivuori räjähti. 

 

´´Enkös minä käskenyt sinun pakata kimpusi, ja kampsusi, ja kadota täältä?!´´ Dacea mylvi Uguetalle jonka hymy katosi äkkinäisesti.

´´Haluatko tietää miksi tulin?´´ Ugueta kysäisi halveksivasti,

ja kun Dacea nyökkäili omapäisesti hän jatkoi: ´´Äiti ajoi minut ulos.´´

Kuullessaan tämän Dacea perääntyi hieman, ja jäi tuijottamaan Uguetaa odottaen jatkoa.

 

 

´´Hän viskeli tavarani ulos, ja uhkasi soittaa poliiseille ellen häipyisi. Ja kun menin hän huusi perääni että olen muka samanlainen kuin sinä.´´ Ugueta sanoi yrmeästi.                                                                                       

´´Samanlainen kuin... Minä?´´ Dacea kysyi suu aukinaisena mollottaen.

´´Niin, samanlainen kuin sinä...´´ Ugueta mutisi, kun Dacea ohjasi hänet olohuoneeseen.

 

Hän kuunteli hiljaa kun Ugueta kertoi mitä hän oli joutunut kestämään

Dacean lähdön jälkeen. Kostonhimo surrasi Dacean aivoihin,

kunnes ovelta kuului kissan naukumista. Ugueta ryntäsi ovelle.

 

Pieni ja pörröinen Yammy mourusi ovella nälissään.

Se maukaisi iloisesti kun Ugueta avasi oven, ja hymyili aurinkoista hymyään.

 

´´Hih, päätitkös ottaa hatkat, kisu?´´ Ugueta puheli kissalle,

ja leikki tämän kanssa. Silloin Dacea muisti tärkeän asian: ''SAM!'' Hän rääkäisi, ja pinkoi vaatekaapilleen.

 

Hän ravasi naapuriin peloissaan. Jos Sam ei ollutkaan elossa...

Pelko alkoi taas hiipparoida, mutta Dacea karisti sen pois.

 

Siellä hän istui. Dacea huokasi helpotuksesta, ja onnesta,

jotka pulppusivat hänen sisältään kui suihkulähteestä.

 

Dacea istahti Sain viereen ja hymyili.

 ´´Olet elossa´´ Hän tokaisi onnesta soikeana. Samin kumma ilme kertoi,

ettei hän ollut älynnyt joten Dacea alkoi kertoa untaan.

´´...Ja sinä makasit kuolleena lattialla, ja...´´ Dacea palpatti,

 elehtien samalla käsillään. Sam kuunteli kiinnostuneena, niinkuin aina.

 

Kun Sam ei sanonut mitään Dacea päätti häipätä, ettei menettäisi mainettaan. Hän oli lähdössä kun Sam otti hänen olkapäästään hellästi kiinni.

 

´´Saisinko tulla illalla luoksesi, Madam?´´ Sam kysyi ja suuteli Dacean kättä.

Dacea ei voinut olla hihittämättä vastatessaan myöntävästi kysymykseen.

 

Hän hyppelehti iloisesti kotiin. Kaikki päivien aikana tapahtunut unohtui.

Onnen tunne lämmitti Daceaa sisältä. Hän tunsi että kaikki olisi hyvin.

 

Sisään tullessaan hän huomasi manailevan Susanin.

 Hän oli riutuneen näköinen.

 

Auringonkeltainen koulubussi ajoi pihaan, ja Ugueta nousi kyytiin.

Nyt Dacealla olisi aikaa tehdä omia juttujaan.

 

´´Oletkos sinä nyt se oikea Susan?´´ Dacea kysäisi leikkisästi,

vaikka tiesi tämän olevan se ´´oikea´´ Susan. Hän näki sen silmistä.

 

Susan ilmoitti lähtevänsä kävelylle, joten Dacea meni päiväunille.

Hän oli varma että olisi kuullut Uguetan huutavan apua,

mutta hylkäsi typerän ajatuksen.

 

Kun hän heräsi oli jo pimeää. Susan oli nukkumassa,

mutta Uguetaa ei näkynyt missään.

´´Hmh... Sam ei tullutkaan.´´ Dacea mumisi pettyneenä.

Mutta ovikello soi...

 

´´Anteeksi Dacea, unohdin tapaamisemme. Tulin lenkiltä suoraan tänne´´ Pölisi huohottava Sam ovelta.

´´Ei se mitään. Kaikki unohtelevat jotain.´´ Dacea vastasi hymyssä suin.

´´Öh tulisitko tänne ulos ettemme herätä Susania..?´´ Sam kysäisi.

´´Käyhän se.´´ Dacea vastasi, ja asteli ulos.

´´Olen pahoillani Dacea, mutta pomoni pyysi...´´ Sam mutisi.

´´ Ei Sam! Entäs Ugueta?!´´ Dacea huusi kun Sam löi häntä.

´´Näet hänet vielä...´´ Sam sanoi, ja Dacea menetti tajuntansa.

----------------------------------------------------------------------------------

Noin tehty tämäkin osa! Jeee!

Noniin kommentteja, kommentteja! :D