Hehei ystävät hyvät!

Nyt sain parsittua toisenkin osan kokoon!

Enjoy!

--------------------------------------------------------------

Näin alkuun kerron että nuo Vänkyrät kirjaimet tarkoittavat ajatuksia.

 

 

Sujautin päälleni pitsimekon. Toivottavasti Susan ei ole ehtinyt kauas.

Hän on paras ystäväni, ja kämppikseni. Tahdon tietää, ettei hänelle satu mitään.

Kurkin ja tirkin puuseinän takaa.

Minne hän menee? Eihän talon takana ole mitään... Vai onko?

Älä huomaa, älä huomaa. Hipsuti hipsuti hiljaa hipsutan...

Miksi laitoin korkkarit? Uppoan mutaan piikkikorkoineni.

Nyt hiljaa hiljaa hiivitään me kaardemumman yössä,

on kaikki kansa pötköllään vaan rosvot raataa työssä...

Hmm, täytynee pitää hieman välimatkaa...

Ei sitä koskaan tiedä mikä häntä odottaa.

Ei, mut mikä hitto toi on!?

Portti, portti... minähän tein tämän aidan Samin kanssa eikä tuohon tullut porttia.

Se on lisätty jälkikäteen, ja se johtaa metsään,

 joka kasvaa talommen takana.

Oikeasti inhoan tätä metsää, mutta nyt se tarjosi minulle korvaamattoman suojan hänen katseeltaan.

Olen hyvin varovainen...

... mutten tarpeeksi varovainen.

Hiivin hänen taakseen ja astuin kuivan oksan päälle,

joka katkesi räsähtäen.

Hän kääntyi minuun päin. Haukoin henkeäni, kun näin hänet.

Tuo ei saa olla Susan, EI SAA!

Mutta hän se oli. Hän oli valkeasilmäinen, ja elottoman näköinen.

Hän asteli eteeni, ja minä seisoin siinä kauhun lamaannuttamana.

En voinut tehdä mitään, katsoin vain hänen tyhjiä silmiään.

Hän alkoi puhua, ja pälpättää jotakin siansaksaa.

Hänen silmistään tuli liilaa savua,  minua alkoi huimata, ja paleltaa.

Yht' äkkiä kuului huuto: EIII! ÄLÄ MENETÄ ITSEÄSI DACEA!

Huutaja oli Sam, hän hyökkäsi päälleni, ja työnsi minut pois Susanin luota.

 

Samilla kärähti käämit Susaniin. Hän ei puhunut, mutta uhkui vihaa, ja raivoa.

Hän aikoi lyödä Susania, mutta hänen kätensä työntyi Susanista läpi!

Susan rääkäisi, muttei tehnyt mitään muuta.

Ja mitä minä tein tämän aikana?

Köllötin kuraisella maalla tajuttomana. Johtuen Samin hyökkäyksestä.

Seuraavan kerran kun heräsin olin omassa sängyssäni.

Päätäni särki, ja olin ihan Titityy.

Huomasin Samin istumassa sohvalla huolestuneen näköisenä.

Hymy nousi hänen kasvoilleen kun heräsin.

Hän halasi minua sanoen: -Onneksi olet kunnossa. Anteeksi kun syöksyin sinua päin.

- Eipä mitään. Sanoin hymyillen

Sitten hän teki jotain odottamatonta.

Hän suuteli minua hellästi. En pyristellyt vastaan, annoin sen tapahtua.

Koko talo oli hiljainen. Susan ei ollut palannut enkä tiedä palaako hän koskaan enää.

Jouduin tekemään itse ruokani. Jospa tulisi parempaa kuin Susanin pöperöistä.

Jaah, ehkä Susanin pöperöt ovat parempia kuin liekitetty leivos.

- IIK! ÄÄK! APUA! Kuului keittiöstä.

Pelastava enkelini Sam. Hän ryntäsi auttamaan vaahtosammutin käsissään.

Hyvä kun itse tiedän edes missä se on, jos sellainen tästä talosta löytyy.

- Kiitos. Sanoin, pussasin Samia, ja lähdin pukemaan.

Päätin lähteä metsään. Sinne missä oli eilen tapahtunut kaikkea.

Olin varma, että näin vilauksen Susanista. Lähdin juoksemaan sinne, missä näin hänet. Hän on edelleen ystäväni.

- Njaa, taisi mielikuvitus tehdä tepposet. Sanoin pettyneenä.

-Mutta, mikäs tuo on?  Vaikuttaa vanhalta mökiltä... Ei ovea ja vain pieni ikkuna. Mietiskelin ääneen. En ollut ennen nähnyt tuota mökkiä.

Hain haravan, ja aloin haravoimaan aikani kuluksi.

Päässäni vilisti ajatuksia eilisestä.

Mutta, eipä Dacea huomannut erästä, joka tarkkaili häntä...

Menin suihkuun. Olin hikinen tulipalon jälkeen. Vesi oli niin viileää, ja niin virkistävää.

Lähdin jo aikaisin nukkumaan olin väsynyt, koska heräsin aikaisin.

Minua ei herättäisi mikään, ei yhtikäs mikään!

Ja pian Dacea nukkuikin ruususen unta. Häntä ei herättäneet askeleet,

eikä oven kolahdus...

Hän oli saanut vieraan...

----------------------------------------------

Huhhuh olipas tekemistä!

No mitäs sanotte?

Lukeeko joku tarinaani?

Kommentoikaa! Tai syön teidät! Muahhahaa!