Tämä on sekavahko osa koska öh... no jätetään se asia siihen.

Välejä saattaa puuttua kun tämä välinappula meni rikki tai jtn.

No yrittäkää selvitä ja minä yritän koota tämänkin osan kokoon.

Ryyu

-----------------------------------------------------------------------------------------

Kun Dacea heräsi, hänen päässään tikitti.

Aivan kuin jokin pommi räjähtäisi hetken kuluttua.

Hän joutui puremaan hampaitaan yhteen, ettei huutaisi ääneen kivusta,

joka poltti hänen päässään.

Dacea puki päälleen, ja lähti haparoivin askelin kohti Samin taloa.

Vaikka olikin aamuyö, hän tiesi että Sam auttaisi häntä,

ja antaisi muutaman särkylääkkeen.

Ovi oli apposen auki, kun hän tuli Samin luo.

Pelko hiipi Dacean selkäpiitä pitkin, kuin mustuus,

joka irti päässessään ottaa vallan sielusta, joka on antanut periksi.

Hän etsi Samia kaikkialta. Hänen ihanan vaaleasta keittiöstään,

jossa oli yleensä kissanruokaa pitkin ja poikin. Yammy ei ollut siisteimmästä päästä...

Dacea huhuili, ja huusi muttei saanut vastausta. Talo oli autio,

aivan kuin kuolema olisi juuri vieraillut, ja vienyt kaiken elollisen.

Yammyn kori oli tyhjä. Yleensä sillä pienellä pehmeällä pedillä,

nukkui vähintään yhtä pehmeä ja pullea kissa. Nyt sitäkään ei ollut...

Kun Dacea astui makuuhuoneeseen, hän näki sen mitä vähiten halusi.

Sam makasi lattialla elottomana...

´´Eih! Sam, Sam nouse ylös!´´ Kaikui itkuinen huuto talossa.

Dacean takaa kuului ilkeää naurua...

´´Hah, miksi välität hänestä? Eihän hänkään välittänyt sinusta... koskaan.´´

Kähisi kylmä ääni sängyltä. Puhujan valkeat silmät olivat täynnä kylmyyttä,

ja hiljainen ääni täynnä sääliä ja vihaa.

Hän nousi, ja käveli kohti itkevää naista. Dacean hiukset olivat liimautuneet hänen ruskettuneeseen ihoonsa. Hän tärisi kauhusta, ja surusta.

´´Mi- mitä olet tehnyt hänelle..?´´ Kysyi itkeväinen Dacea,

joka kyykistyi ystävänsä vierelle, muttei pystynyt katsomaan häntä.

Pelko oli saanut hänestä vallan, hänen teki mieli oksentaa,

tai hirttää itsensä. Hän oli tehnyt liian vähän ystävänsä kanssa.

Nyt mikään yhteinen ei ollut mahdollista, ja kaikki tapahtunut oli vain muisto, haalea muisto vain.

´´Tapoin hänet.´´ Tokaisi huoleton Susan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

´´Mut... Mutta miksi? Miksi hän? Miksen minä?´´ Dacea kysyi purskahtaen taas itkuun. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen.

´´Koska en voi tappaa sinua, Dacea Shyrita Gardolo... tarvitsen apuasi.´´

Susan sanoi kähisevällä äänellään, ja niin hiljaa ettei muut kuulleet.

´´Mutta, Susan! Mikä tehtävä?´´ Dacea kirkui kun mustuus ympäröi hänet.

´´Tiedät aikanaan, Dacea.´´ Susan vastasi kylmästi, ja Dacea katosi.

´´Eiiih! Susan, Sam! Mikä tehtävä?´´ Dacea kirkui vielä kovempaa,

ja ponkaisi ylös sängystään. Hänen suklaanruskeat silmänsä olivat lasittuneet pelosta.

´´Huoh... se olikin unta.´´ Dacea mumisi pedatessaan sänkynsä.

´´Niin mikä oli unta?´´ Kysyi hento ääni hänen takaansa.

Dacea säpsähti ja kääntyi katsomaan taakseen.

Hänen takanaan hymyili laiha mustahiuksinen tyttö.

Tytön silmät olivat suklaiset, ja suu kääntynyt hymyyn.

´´Ugueta...´´ Dacea kuiskasi hämmästyneenä kunnes tulivuori räjähti. 

´´Enkös minä käskenyt sinun pakata kimpusi, ja kampsusi, ja kadota täältä?!´´ Dacea mylvi Uguetalle jonka hymy katosi äkkinäisesti.

´´Haluatko tietää miksi tulin?´´ Ugueta kysäisi halveksivasti,

ja kun Dacea nyökkäili omapäisesti hän jatkoi: ´´Äiti ajoi minut ulos.´´

Kuullessaan tämän Dacea perääntyi hieman, ja jäi tuijottamaan Uguetaa odottaen jatkoa.

´´Hän viskeli tavarani ulos, ja uhkasi soittaa poliiseille ellen häipyisi. Ja kun menin hän huusi perääni että olen muka samanlainen kuin sinä.´´ Ugueta sanoi yrmeästi.                                                                                       

´´Samanlainen kuin... Minä?´´ Dacea kysyi suu aukinaisena mollottaen.

´´Niin, samanlainen kuin sinä...´´ Ugueta mutisi, kun Dacea ohjasi hänet olohuoneeseen.

Hän kuunteli hiljaa kun Ugueta kertoi mitä hän oli joutunut kestämään

Dacean lähdön jälkeen. Kostonhimo surrasi Dacean aivoihin,

kunnes ovelta kuului kissan naukumista. Ugueta ryntäsi ovelle.

Pieni ja pörröinen Yammy mourusi ovella nälissään.

Se maukaisi iloisesti kun Ugueta avasi oven, ja hymyili aurinkoista hymyään.

´´Hih, päätitkös ottaa hatkat, kisu?´´ Ugueta puheli kissalle,

ja leikki tämän kanssa. Silloin Dacea muisti tärkeän asian: ''SAM!'' Hän rääkäisi, ja pinkoi vaatekaapilleen.

Hän ravasi naapuriin peloissaan. Jos Sam ei ollutkaan elossa...

Pelko alkoi taas hiipparoida, mutta Dacea karisti sen pois.

Siellä hän istui. Dacea huokasi helpotuksesta, ja onnesta,

jotka pulppusivat hänen sisältään kui suihkulähteestä.

Dacea istahti Sain viereen ja hymyili.

 ´´Olet elossa´´ Hän tokaisi onnesta soikeana. Samin kumma ilme kertoi,

ettei hän ollut älynnyt joten Dacea alkoi kertoa untaan.

´´...Ja sinä makasit kuolleena lattialla, ja...´´ Dacea palpatti,

 elehtien samalla käsillään. Sam kuunteli kiinnostuneena, niinkuin aina.

Kun Sam ei sanonut mitään Dacea päätti häipätä, ettei menettäisi mainettaan. Hän oli lähdössä kun Sam otti hänen olkapäästään hellästi kiinni.

´´Saisinko tulla illalla luoksesi, Madam?´´ Sam kysyi ja suuteli Dacean kättä.

Dacea ei voinut olla hihittämättä vastatessaan myöntävästi kysymykseen.

Hän hyppelehti iloisesti kotiin. Kaikki päivien aikana tapahtunut unohtui.

Onnen tunne lämmitti Daceaa sisältä. Hän tunsi että kaikki olisi hyvin.

Sisään tullessaan hän huomasi manailevan Susanin.

 Hän oli riutuneen näköinen.

Auringonkeltainen koulubussi ajoi pihaan, ja Ugueta nousi kyytiin.

Nyt Dacealla olisi aikaa tehdä omia juttujaan.

´´Oletkos sinä nyt se oikea Susan?´´ Dacea kysäisi leikkisästi,

vaikka tiesi tämän olevan se ´´oikea´´ Susan. Hän näki sen silmistä.

Susan ilmoitti lähtevänsä kävelylle, joten Dacea meni päiväunille.

Hän oli varma että olisi kuullut Uguetan huutavan apua,

mutta hylkäsi typerän ajatuksen.

Kun hän heräsi oli jo pimeää. Susan oli nukkumassa,

mutta Uguetaa ei näkynyt missään.

´´Hmh... Sam ei tullutkaan.´´ Dacea mumisi pettyneenä.

Mutta ovikello soi...

´´Anteeksi Dacea, unohdin tapaamisemme. Tulin lenkiltä suoraan tänne´´ Pölisi huohottava Sam ovelta.

´´Ei se mitään. Kaikki unohtelevat jotain.´´ Dacea vastasi hymyssä suin.

´´Öh tulisitko tänne ulos ettemme herätä Susania..?´´ Sam kysäisi.

´´Käyhän se.´´ Dacea vastasi, ja asteli ulos.

´´Olen pahoillani Dacea, mutta pomoni pyysi...´´ Sam mutisi.

´´ Ei Sam! Entäs Ugueta?!´´ Dacea huusi kun Sam löi häntä.

´´Näet hänet vielä...´´ Sam sanoi, ja Dacea menetti tajuntansa.

----------------------------------------------------------------------------------

Noin tehty tämäkin osa! Jeee!

Noniin kommentteja, kommentteja! :D

Nyt sain parsittua toisenkin osan kokoon!

Enjoy!

--------------------------------------------------------------

Näin alkuun kerron että nuo Vänkyrät kirjaimet tarkoittavat ajatuksia.

Sujautin päälleni pitsimekon. Toivottavasti Susan ei ole ehtinyt kauas.

Hän on paras ystäväni, ja kämppikseni. Tahdon tietää, ettei hänelle satu mitään.

Kurkin ja tirkin puuseinän takaa.

Minne hän menee? Eihän talon takana ole mitään... Vai onko?

Älä huomaa, älä huomaa. Hipsuti hipsuti hiljaa hipsutan...

Miksi laitoin korkkarit? Uppoan mutaan piikkikorkoineni.

Nyt hiljaa hiljaa hiivitään me kaardemumman yössä,

on kaikki kansa pötköllään vaan rosvot raataa työssä...

Hmm, täytynee pitää hieman välimatkaa...

Ei sitä koskaan tiedä mikä häntä odottaa.

Ei, mut mikä hitto toi on!?

Portti, portti... minähän tein tämän aidan Samin kanssa eikä tuohon tullut porttia.

Se on lisätty jälkikäteen, ja se johtaa metsään,

 joka kasvaa talommen takana.

Oikeasti inhoan tätä metsää, mutta nyt se tarjosi minulle korvaamattoman suojan hänen katseeltaan.

Olen hyvin varovainen...

... mutten tarpeeksi varovainen.

Hiivin hänen taakseen ja astuin kuivan oksan päälle,

joka katkesi räsähtäen.

Hän kääntyi minuun päin. Haukoin henkeäni, kun näin hänet.

Tuo ei saa olla Susan, EI SAA!

Mutta hän se oli. Hän oli valkeasilmäinen, ja elottoman näköinen.

Hän asteli eteeni, ja minä seisoin siinä kauhun lamaannuttamana.

En voinut tehdä mitään, katsoin vain hänen tyhjiä silmiään.

Hän alkoi puhua, ja pälpättää jotakin siansaksaa.

Hänen silmistään tuli liilaa savua,  minua alkoi huimata, ja paleltaa.

Yht' äkkiä kuului huuto: EIII! ÄLÄ MENETÄ ITSEÄSI DACEA!

Huutaja oli Sam, hän hyökkäsi päälleni, ja työnsi minut pois Susanin luota.

Samilla kärähti käämit Susaniin. Hän ei puhunut, mutta uhkui vihaa, ja raivoa.

Hän aikoi lyödä Susania, mutta hänen kätensä työntyi Susanista läpi!

Susan rääkäisi, muttei tehnyt mitään muuta.

Ja mitä minä tein tämän aikana?

Köllötin kuraisella maalla tajuttomana. Johtuen Samin hyökkäyksestä.

Seuraavan kerran kun heräsin olin omassa sängyssäni.

Päätäni särki, ja olin ihan Titityy.

Huomasin Samin istumassa sohvalla huolestuneen näköisenä.

Hymy nousi hänen kasvoilleen kun heräsin.

Hän halasi minua sanoen: -Onneksi olet kunnossa. Anteeksi kun syöksyin sinua päin.

- Eipä mitään. Sanoin hymyillen

Sitten hän teki jotain odottamatonta.

Hän suuteli minua hellästi. En pyristellyt vastaan, annoin sen tapahtua.

Koko talo oli hiljainen. Susan ei ollut palannut enkä tiedä palaako hän koskaan enää.

Jouduin tekemään itse ruokani. Jospa tulisi parempaa kuin Susanin pöperöistä.

Jaah, ehkä Susanin pöperöt ovat parempia kuin liekitetty leivos.

- IIK! ÄÄK! APUA! Kuului keittiöstä.

Pelastava enkelini Sam. Hän ryntäsi auttamaan vaahtosammutin käsissään.

Hyvä kun itse tiedän edes missä se on, jos sellainen tästä talosta löytyy.

- Kiitos. Sanoin, pussasin Samia, ja lähdin pukemaan.

Päätin lähteä metsään. Sinne missä oli eilen tapahtunut kaikkea.

Olin varma, että näin vilauksen Susanista. Lähdin juoksemaan sinne, missä näin hänet. Hän on edelleen ystäväni.

- Njaa, taisi mielikuvitus tehdä tepposet. Sanoin pettyneenä.

-Mutta, mikäs tuo on?  Vaikuttaa vanhalta mökiltä... Ei ovea ja vain pieni ikkuna. Mietiskelin ääneen. En ollut ennen nähnyt tuota mökkiä.

Hain haravan, ja aloin haravoimaan aikani kuluksi.

Päässäni vilisti ajatuksia eilisestä.

Mutta, eipä Dacea huomannut erästä, joka tarkkaili häntä...

Menin suihkuun. Olin hikinen tulipalon jälkeen. Vesi oli niin viileää, ja niin virkistävää.

Lähdin jo aikaisin nukkumaan olin väsynyt, koska heräsin aikaisin.

Minua ei herättäisi mikään, ei yhtikäs mikään!

Ja pian Dacea nukkuikin ruususen unta. Häntä ei herättäneet askeleet,

eikä oven kolahdus...

Hän oli saanut vieraan...

----------------------------------------------

Huhhuh olipas tekemistä!

No mitäs sanotte?

Lukeeko joku tarinaani?

Kommentoikaa! Tai syön teidät! Muahhahaa!

----------------------------------------------------

Nimi: Dacea Shyrita Gardolo

Ikä: 25

Perhe: Isä, äiti ja kolme veljeä.

Muuta: On ollut vankilassa muutamia kertoja pahoinpitelystä, ja murtovarkauksista. Päässyt vasta vankilasta pahoinpideltyään 18 vuotiaan veljensä sairaalakuntoon. Perheensä musta lammas. Suuttuessaan vaarallinen.

Nimi: Susan Evelina Jewellery

Ikä: 24

Perhe: Isä, äiti ja isosisko.

Muuta: Dacean paras ystävä, ja kämppis. Allerginen kissoille. Rakastaa ruoan tekemistä, mutta saa siitä vain harvoin hyvää.

Nimi: Samuel (Sam) Fredrick Greensmith

Ikä: 32

Perhe: Kuollut vaimo, Yammy kissa.

Muuta: Susanin ja Dacean ystävällinen naapuri. Muutama vuosi sitten leskeksi jäänyt Sam elää kissansa kanssa. Yammy on ensimmäisessä osassa ulkona.

Nimi: Thomas Eddie Baxton

Ikä: 45

Perhe: Vaimo ja muutama muksu.

Muuta: Vankilan johtaja. Mielistelijä. Inhoaa Daceaa, mutta maineensa vuoksi kohtelee tätä hyvin.

Nimi: Josh Nigel Parker

Ikä: 34

Perhe: Vaimo ja puolitoistavuotias tytär.

Muuta: Poliisi joka tekee, ja sitten ajattelee mitä teki. Jotenkin vain todella tyhmä. Uskollinen vaimolleen, mutta kiinnostunut Daceasta.

----------------------------------------------------------------------------

Siinäpä teille!

Pääsettekö nyt kärryille?

Tämä on neljäs tarinani,

 enkä ole kovin hyvä kirjoittamaan, mutta toivottavasti jollekkin kelpaa!

p.s. Esittely tulee kun kerkiää, ja kun saan kunnon kuvat henkilöistä.

----------------------------------------------------

-Neiti Gardolo! Herätys, vankilanjohtajalla on asiaa.

-Mmf, olisi voinut koputtaa ennen kuin tulee...

-Eipä tullut mieleeni.

-Niin, ei tullut mieleen että täällä voi nukkua puolialaston nainen.

-Jaahas, vai niin. No, menen odottamaan ulkopuolelle, kun pukeudutte.

- Hmph, vai pitää vielä pukeakkin. Saakin olla tärkeä asia johtajalla.

-Valmis, herra joka ei koputa oveen!

-Tänne päin neiti Gardolo. Eikä mitään kommervenkkejä!

- Ihan kuin olisin jokin roisto, tai niinhän olenkin, mutta silti...

-Yh, olen oksentaa aina kun näen tuon pärstän.

-Hei, ystäväiseni. Istu alas, ole hyvä.

-Jaa että ystävä...

-No kaippa tässä voisi istua.

-Niin, kuten tiedät, joudun päästämään sinut tänään vapaalle jalalle.

En kyllä haluaisi, mutta laki määrää niin.

-Eikös se loppunutkaan kolmen kuukauden päästä?

-Ei, tai juu, mutta se muuttui, joten: Hyvästi, ja ulos!

- Kiitos oikein mieluusti häivyn.

Täällä olin asunut miltei vuoden. No pääsempä kotiin.

En halua kääntyä.

En palata.

Lähden vain pois.

Kauas pois.

Kotiin.

Niin kotiin. Asun kaukana kaikesta.

Eli jorpakossa. Olin vasta aamulla perillä, koska kävelin.

-Oma koti kullan kallis. Mukava nähdä joulunpunainen röttelöni.

Kipusin portaat haparoivin askelin. Minua jännitti kämppikseni tapaaminen.

Ovi oli auki, niin kuin aina

-Kukkuluuruu!?

Susan säpsähti kuullessaan ääneni...

...mutta kun huomasi kuka tuli hän ryntäsi halaamaan minua.

-Dacea! Ihanaa kun olet kotona.  Tein juuri aamiaista.

-Sitä mä pelkäsinkin. Tunnen sun pöperöt.

-Noh, muroja nää vaan on. Et sää kuole!

-No on nää parempia kun vankilan kauravelli.

Susan pälpätti koko sen ajan kuin söimme.

En ymmärrä miten hän voi syödä, ja pälpättää samaan aikaan,

ja vielä tukehtumatta!

Onnessani hiljaisuudesta, lähdin naapurin Samin luo.

Koputin oveen.

-Kuka siellä?

-Dacea.

-Dacea! Olet siis kotona. Ihanaa!

-Jaa mukavaa kun kaipasit. Hihhih, halisaldoni on jo aika suuri.

Tällä kertaa sain kuuntelijan, enkä suunsoittajaa.

Päivä meni nopeasti, joten lähdimme Susanin kanssa nukkumaan.

-Ihanan pehmeä peti. Ei semmoinen pöytä kuin vankilassa.

Kauaa en saanut kuitenkaan koisia. Kuulin eteisestä ääniä.

Kolinaa, kalinaa, askelia.

Kurkistin ovesta ja näin Susanin.

En uskaltanut kysyä mikä häntä vaivasi, hän oli niin, outo...

Äkkiä hän lähtikin ulos. Päätin lähteä perään.

Tahdoin tietää mitä tapahtuu.

-----------------------------------------------------------

Siinäpä teille ensimmäinen osa!

Kommentointi on enemmän kuin sallittua!